maanantai 18. toukokuuta 2015

Kohti Unelmaa?

Näin on aika taas vierähtänyt! Ei pitäisi koskaan sanoa, että pian taas kuuluilen, kun ei koskaan voi tietää mitä seuraavaksi on luvassa. Enemmän tai vähemmän kiireinen kevät alkaa olla takana päin- ainakin minulla. Ei voi sanoa  kuin HUHHUH. Koulu loppui omalta osaltani tältä keväältä viime perjantaina. Kesäaika on alkamassa!




 Lähihoitajan koulutus on askarruttanut minua, ei ainoastaan koulun alettua vaan vielä viime päivinäkin. Olen menestynyt opinnoissa todella hyvin, vaikka en uskonut niin käyvän. Silti koko kevään olen miettinyt onko tässä mitään järkeä.. Tuntuuko tämä omalta.. Onko tämä MINUN juttuni. Mitä tulevaa syksyä jo mietin, harjoittelut vanhainkodissa ei innosta vanhojen hieman kurjien kokemusten takia, saati sitten tuleva kesä, kun töitä ei ole tarjottu kuin kuntarekryn puolelta- sieltäkin samaisesta vanhainkodista missä jo olen aiemmin ollut..
 Tämä vain ei tunnu siltä, miltä tämän haluaisin tuntuvan. Tuntuu, etten saavuta sitä, mitä olen lähtenyt tavoittelemaan. Varsinkin, kun olen tajunnut kevään kuluessa, että ehkä en haluakaan tähdätä urallani fysioterapeutiksi tai liikunnanohjaajaksi, vaikka molemmat kiinnostavat minua paljon. Se, että kiinnostuin kyseisistä hommista, johtui kai siitä, että muutama vuosi takaperin tutustuin aivan mahtavaan ihmiseen. Hänestä tuli "idolini" johon halusin samaistua täysin. Ihailin hänen uraansa, hänen upeaa kotiaan ja saavutuksiaan urheilun saralla ja aurinkoista luonnetta. Halusin tulla samanlaiseksi.


 Tänä keväänä tajusin, että on alettava elämään sellaista elämää kuin minä ITSE tahdon. Tajusin, että on aika alkaa etsiä jotain, mitä itse haluan ja kaipaan elämältäni sen sijaa, että alkaisin taas haaveilla jostain, mitä joku toinen on saavuttanut ja itse haluaisin tulla samanlaiseksi. Ei enää tätä! Nyt mulla on ollut aikaa miettiä esimerkiksi uravalintojani kaikessa rauhassa. Kerroinkin jo, että en ehkä haaveilekaan itse fysioterapeutin urasta tai liikunnanohjauksista.
 Fysioterapiaan fiilikseni lopahti, kun tajusin, että en voi tulla samanlaiseksi kuin tuo "idolini". Tajusin myös, että on hölmöä yrittää kouluun johon todennäköisesti en ikinä pääse, koska on niin paljon muitakin hakijoita - vieläpä sellaisia, joilla on hituisen paremmat arvosanat kuin itselläni. Ja vaikka kävisin lähihoitajan tutkinnon valmiiksi, se ei auttaisi asiaa, sillä lukio-opinnoistani tulee ne kurjat englannin, matikan ja fysiikan numerot suoraa todistukseeni ja tiputtavat arvosanojani. Aikuislukio tulisi kyseesen vasta, kun on pidempiaikainen työ. Joten unohdetaanpa fysioterapia hetkeksi!
 Mitä liikunnanojaukseen tulee, tajusin että olen oikeastaan aina treenannut yksin. Nautin sen takia yksin treenaamisesta ja vaikka usein ihmisiä haastan mukaan jumppailemaan kanssani, ei monikaan innostu. Pelottaako ihmisiä se, että he tietävät minun olevan "kova" kuntoinen ja minulla olevat tietoa treenaamiseen ja moniin siihen liittyviin asioihin ennemmän kuin heillä? Vai mistä on kyse? Onko vain sattunut väärät ihmiset ympärille, joita olen koittanut houkutella mukaani? Voi olla- se harmittaa todella todella syvästi. Enemmän jos koskaan kaipaisin ystäviä, vieläpä sellaisia, joiden kanssa voisi tehdä kaikkea hauskaa- mukaan lukien liikunta ja hyvinvoinnista huolehtiminen lukuisine hemmotteluineen.
 Okei, hieman menin nyt sivuraiteille- se mitä aioin kertoa, on että en halua ehkä ohjata liikuntaa, koska toisaalta nautin yksin treenaamisesta pitkän yksinolon takia. Myös siksi, että tajusin, että halusin etsiä vain ihmisiä ympärilleni, jotka treenaisivat kanssani ja siten tulisivat ystävikseni. Eihän se ole mitään liikunnanohjaamista silloin- tai on, mutta pidemmällä aikatähtäimellä tulen pettymään.. ja pahasti. Lisäksi on ehkä minulle mukavempaa, etten ole se jota mittaillaan, kun ohjaan jumppaa- mieluummin olen rivissä muiden kanssa. Se siitä sitten ainakin hetkellisesti. Silti vähän harmittaa, että kesäsuunnitelmani ohjailujen suhteen meni mönkään...


Aiemmat lukijat varmaan ihmettelevät nyt miksi puhun kesätöistä vanhainkodissa enkä liikunnanohjauksesta - sehän piti olla unelmien täyttymys minulle.. No menin ja sössin koko homman siinä, kun haaveilin lopettavani tämän lähihoitajan tutkinnon ja muuttavani pääkaupunkiseudulle oppisopimuspaikan perässä. Paikasta ei ole kuulunut vielä tänä päivänäkään - koulutuksen tulisi alkaa 1.6.15. En usko saavani vastausta yhteydenottoihini enää, kun niin ei käynyt aiemmikaan. Harmittaa vain, että kaikki kesäsuunnitelmat tuon varaan jo ehdin laskea ja siten mokata osan hyvistä suunnitelmistani. Eli tässä syy myös siihen, miksi kesän ohjailut meni mönkään.


 No, monia varmaan nyt sitten kiinnostaa, missä nyt mennään, jos enää ei kiinnosta fysioterapia saati sitten liikunnan ohjaaminen..
 Terveysintoiluni ei ole kadonnut minnekään, päinvastoin nyt olen vasta alkanut tajuta, miten sisällä olen tässä terveellisessä ruokavaliossa, liikunnassa, nautinnon etsimisessä- hemmottelussa! Haluan auttaa ja hoitaa ihmisiä- mutten lähihoitajan työmenetelmin- tositaiseksi. Tai mikäli valmistun lähihoitajaksi, suuntaan varmaankin sinne kuntoutukseen tai ehkä jopa ensihoitoon.. Tai jos enemmmän vielä mietin- ehkä hammashoitoon. Saa nähdä.
 Joka tapauksessa hain tänä vuonna jälleen yhteishaussa. Uskon, että tällä kertaa hain koulutukseen, jonne ITSE halusin omana itsenäni. Hain ensisijaisesti Metropolia ammattikorkeakouluun lukemaan osteopatiaa! Nyt olen koko loppukevään odottannut innolla kirjettä, pääsenkö viimein pääsykokeisiin! Vielä uskon pääseväni, mutta hymy voi vielä hyytyä. Petyn kovasti, jos en saa kutsua kokeeseen, mutta olen henkisesti varautunut pahimpaan.

 Se ei ole ainoa stressin aiheeni tässä koulun"myllyssä". Tosiaan huolettaa tuo kesä. Mitähän tekisin?  Ei ole vaihtoehtoja mennä kuin vanhainkotiin- mikä ei niin paljoa kiinnosta, varsinkin kuin pitää varautua syksyn vanhusharjoitteluun, mikäli kouluni jatkuvat lähihoidon parissa. Onko mun pakko mennä paikkaan minne en halua? EI... Mutta mistä rahaa?.. Hmm.... lukuisia hakemuksia on lähetetty, mutta vastauksia ei ole juurikaan kuulunut tai on ilmoitettu, että niistä tietää sitten ehkä vielä vasta neljän viikon kuluttua. Uskallanko perua siis tuonkin työn vain siksi, että odotan saanko ehkä jotain muita hanttihommia? Entä jos lopulta käykin niin, että en saakaan mitään työtä kesäksi? Syksyn kannalta se olisi huono juttu- olisi pakko turvautua opintolainaan jota en ammattikoulun takia ainakaan haluaisi vielä ottaa. Toisaalta olisi juuri oikea aika nauttia kesästä: tuntuu aivan siltä, että nyt pitäisi saada levät ja nauttia, tehdä mitä tahtoo, sillä en ole vuosikausiin pitänyt kesälomaa tai mitään muutakaan lomaa. Aina olen ollut joko koulussa tai töissä tai molemmissa samaan aikaan. Huh, kova on ollut siis tahti. Jokin muutaman tunnin (10-20h/vko) kesätyö olisi ihanteellinen... Saapa nähdä mitä tässä käy.. Asioilla kun on tapana järjestyä! :)




Tämän viikon joka tapauksessa paiskin töitä avustajan duunissa alkukevään harjoittelupaikassani, joten ei huolta miten ajan saisi käytettyä. Jotain mukavaa täytyy keksi myös.. Nyt ja  ensi viikolla ainakin. Ensi viikon viikonloppuna sitten juhlitaankin veljeni valmistumista!

Ehkä nyt taas ehdin kirjoittelemaan useammin, ehkä en- kuka tietää. Kesän odotusta kaikille; onnea pääsykokeisiin, onnea valmistuville, onnea kesätöistä ja nauttikaa kesästä lomalaiset! :)

CARO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti